Kaupungilla en juurikaan jaksanut kierrellä. Oli huonot rintaliivit, mitkä ahdisti :D Ajattelin lähteä huomenna paremmin tuettuna uudestaan. Käyn katselemassa aleja ja tarvitsisin ehkä reissuun myös uudet kengät. Oikeasti: miten voi olla mahdollista, että minulta tuntuu puuttuvan hyvät mustat korkkarit? Sellaiset mitkä menisi housujen ja mekkojen kanssa. Luulin, että suurin osa kengistäni tippuisi tähän kategoriaan. Tarkemmin kun käy katsomaan, niin mitä vielä! On syksykenkiä, on huippukorkeita mustia kesäkenkiä, mutta ei juuri sellaisia kesäisiä, joiden kanssa voi roudata painavia matkaromppeita kaupungista toiseen. Istun vieläkin kulmat kurtussa tämän faktan edessä. Ja tietäähän sen, että koska olen epätoivoinen niiden perään, niin turha edes kuvitella niiden huomenna mystisesti pompsahtavan silmiin missään kaupassa.
Aloitin tänään jo pakkaamaankin. Suht raskasta puuhaa sekin. Miten ihmeessä voin tietää, mitä aion pitää puolentoista viikon päästä päällä? Villi veikkaus tosin on, että hengaan äipällä enimmäkseen pyjamassa... En tiedä, ehkä minimoin kantamukset ja ostan kaiken sieltä. Inhoan painavien asioiden kantamista!
Sitten taas mukavampia asioita. Olen taas herkutellut tänään. Sinänsä ei mitään uutta, koska herkuttelen joka päivä! Olen näköjään vaniljakastikekierteessä, joka tänään sai seurakseen mansikoita <3

Eilen tuli myös mieleen yksi ehdottomista suosikkitaideteoksista, Ellen Thesleff'n Omakuva (1894-1895). Kuva on vain jotenkin niin syvä ja pysähdyttävä. Syvällinen ja herkkä. Uppoan aina siihen. En edes osaa pahemmin kuvailla ja selittää miksi. Edustaa minulle jotakin tärkeää ja kaunista.