Vuokraisäntä soitti, että putkiremontti jatkuu vielä ainakin kuukauden. Ainakin kuukausi vielä ilman koiraa. Olen hyvin, hyvin pettynyt.
sunnuntai 30. elokuuta 2009
lauantai 29. elokuuta 2009
Major Lazer
Olen ihan ihastunut Major Lazerin Pon de Floor -piisiin. Hieno Eric Wareheimin ohjaama video, kova kappale. Sen jatkuva päässäsoiminen melkein jo häiritsee työntekoa. Tutustuin levyyn ja ML:n musiikkityyliyhdistelmä aivan uutta minulle tykkäiltäväksi. Ihanaa! Kiitokset Joselle tästä!
Major Lazer "Pon De Floor" from Eric Wareheim on Vimeo.
torstai 27. elokuuta 2009
Slush
Huvittaisi lähteä kaljoittelemaan, mutta huomenna on taas tatska-aika ja kaltaiseni nössö on tippa linssissä jo valmiiksi, joten välttelen yhtään ylimääräistä (liiallisen alkoholinkäytön mukanaan tuomaa) herkkyyttä. Lisäksi on aistittavissa pientä alakuloa seuraavasta viikonlopusta. Haluaisin selkeästi lähteä kaljoittelemaan. Mistä moinen?! Tänään päällä kokomustaa tehostamassa alakuloa. Niin ja uusi lepardikotsa todistelemassa, että tämä on vain ohimenevää.
Oli tänään kivojakin asioita: Olli, eksäni, kävi. Naureskeltiin ja kokkailtiin. Nyt vain olen jotenkin levoton ja vaikea keskittyä. En tiedä.
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Torture, torture it pleasures me!
Vapaapäivä ja väsyttää enemmän kuin aikoihin! Koko ajan ollut jotakin, mikä on haitannut kunnon yöunia ja viimeisen kolmen yön aikana unessa olen ollut noin 15 tuntia. Kaikenlaista stressiä ja huolta. Onneksi vastapainona on ollut loistavia hetkiä ja olen saanut nauraa itseni lähes tärviölle. Pääsin kokemaan myös lapsuudesta tutun hetken, kun nauru muuttuu itkuksi.
Viime aikoihin on sisältynyt muunmuassa ystäväni Aliisan polttarit. Ihan loistokemut! Harmi vain, että seuraavana päivänä jouduin palaamaan junalla takaisin Helsinkiin ja yöksi töihin. Ensin hengailtiin jossain korvikossa ja muut tytöt kiipeilivät köysillä vetten päällä. Itsehän olen niin neiti, että en kiipeillyt mitään. Olen säälittävä eränainen, mutta samosin ensimmäisenä takaisin autolle!
Onneksi metsäkeikka ei kestänyt kauaa, vaan päästiin pian saunan kautta kaupunkiin. Olin varsin tyytyväinen saadessani vaihtaa vanhalta tuskahieltä ja määrittelemättömältä lialta haisevat maastovaatteet juhlamekkoon. Vihdoinkin päästiin itse asiaan! Ja tykkäsin, kun polttarikalukin oli kauniina. En ymmärrä miksi polttareissa pääsankari yleensä puetaan joihinkin typeriin mukahassuihin vetimiin.
Kaupungissa oli vuorossa seksiväline-esittely. Muut tytöt tilasivat kaseittain kaiken maailman vemputinta. Itse olin kiinnostunut lähinnä liukastusvoiteesta, koska se tuntui tuomaan esiin jotakin käsilihaksia, mitä ei oikeasti minulla edes ole! Sitten tulin kuitenkin siihen tulokseen, että liukkari saattaa olla ehkä liian kallista käytettäväksi tuohon tarkoitukseen. Parempi kai käydä hakemassa taas pullollinen ihan perus baby oilia.
Ilta päättyi paikalliseen yökerhoon ja skumppaan <3
Polttaripäivänä söin muuten ihan loistavaa lämmintä halloumisalaattia ja kotiin palatessani tietysti piti päästä apinoimaan sitä.
Salaatissa on siis punasipulia, paprikaa, kesäkurppaa ja halloumia paistettuna ja päälle lorautin hyvät määrät oliiviöljyä ja maustoin chilirouheella, mustapippurilla ja revin tuoretta basilikaa päälle. Ihan loistavaa!
Kun olin selvinnyt polttarien jälkeisestä parista työpäivästä, olikin aika lähteä viettämään työpaikan pippaloita Sirpalesaareen. Oli suht mielenkiintoiset pippalot ne! Mutta univelkaa tästäkin kertyi, koska päivävuorosta suoraan saareen ja seuraavana päivänä taas päivävuoroon. Goddammit. Olin ajatellut, että voin olla aika myöhään, jos en juo paljon. Tosiasiassa join paljon, mutta en ollut kovinkaan myöhään. Tai no edes kahteen sen ainaisen neljän sijaan!
Joo, noi lasit tekee meistä heti fiksumman näköisiä... :D
Hmm. noiden juhlien jälkeen sain taas yhden lepopäivän, sitten oli tatska-aikaa ja seuraava etappi perjantai ja Taiteiden yö. No, enemmän se oli yötä kuin taiteita. Anygay, kalja virtasi taas! Kavereita odotellessa datailin ihan normivarustuksessa. Tältähän aina näytän, kun hengaan koneella! Koskaan ei ole hiukset huonosti, aina on meikkiä, korkkarit villasukkien sijaan ja tuo on mukava asento kaiken kaikkiaan! :D
Illalla pääsin taas kontaktiin hepan kanssa! Alan selkeästi olla hyvää pataa tuonjalon lajin kanssa! Täytyy arvostaa taas kuvaajaa, kuka ikinä olikaan. Hyvät määrät oli ennen rajausta mitäänsanomatonta ilmaa yläpuolella ja ei kenkiä.
Seuraavana päivänä kankkunen ja kamala nälkä. Ei ole enää mitään kynnystä lähteä tämän näköisenä hakemaan Tamarinista ambrosiaaninen tofu vihreässä curryssa.
Reinot, pipo ja aurinkilasit. Erittäin helpottavaa tukalaan tilanteeseen. Nytten kun päästiin näiden hyvien asukuvien äärelle, niin pistetään lisää. Hienoa huonoa peilimatskua! Näitä lisää!
Eiliseltä ei ole kuvan kuvaa, mutta oli kyllä taas kemut. Must say! Tulin tänään aamulla kotiin naureskellen mahtavaa iltaa ja erehdyn katsomaan sähköpostiin ja siellä on kuvia Ginistä toipumassa sterilisaatiosta lappu masussa ja tötterö kaulassa. Sitten itkin parikymmentä minuuttia ikävää ja olin surullinen vauvan puolesta. Toinen reppana. Nyt vaavi on kuitenkin parantunut ja hyvää vauhtia toipumassa. En jaksa odottaa, että pääsen takas omaan kotiin oman musun kanssa!
Olen ollut muutenkin viime aikoina huolissani, koska isi oli pari yötä tarkkailussa sydämensä takia. Sitäkin olen parkunut tänään. Olen niin kova huolehtimaan ja tosin nyt huolehdin aiheesta, koska isi tekee ihan liikaa töitä ja hänelle on aivan turha sanoa, että hellitä tahtia. Ei hänen asennetta eikä luonnetta näköjään tuollainen pikku harmi saa muuttumaan. Suoraan sairaalasta töihin. Ei yllätä yhtään. Ahdistavaa ja pelottavaa.

Tunnisteet:
24 hour party people,
asut,
gingin,
kuulumiset,
perhe,
ruoka
tiistai 11. elokuuta 2009
Lomakuulumisia
Lomathan loppuivat aikoja sitten, mutta ilmeisesti loma oli vain niin kertakaikkisen ihana ja rentouttava, että paluu arkeen on sujunut ihmeen tuskattomasti. Yövuorot ovat näin alussa taas yhtä tuskaa, kun on tottunut heräilemään suht aikaisin. No, otin tietenkin lomalla joka päivä varmaan kolmet, neljät päikkärit, mutta kuitenkin :D Haahuilin Lappeenrannassa parisen viikkoa käytännössä pelkässä hiirulaispyjamassa, vaikka olin varannut mukaan pariksi viikoksi vaatteita. Jopa silloinkin kun olin pukeutunut ja ulkona, niin välillä tuli mieleen, että ahhh onneksi kohta saa vetää taas hiirulaispuvun päälle. En näe itseäni pukeutuneena siihen missään muualla kuin äipällä ja siksi se onkin niin parasta!
Loma viimeinen, tärkeä, puolisko alkoi kuitenkin ensin iskulla Tampereelle. Tampeereen rakkaita ystäviä osaa en ollut nähnyt lähemmäs vuoteen. Pussailin kaikkia koko rahan edestä! Ihana Annika pääsi ensimmäisenä kainaloon, kun aloin tuntea rakkautta donnasummermaisella intensiteetillä.
Ei hitto teksti on ihan torsoa, mutta olen ihan myöhässä. Puoli tuntia aikaa meikata, pukea ja kuivata hiukset. Laters!
Loma viimeinen, tärkeä, puolisko alkoi kuitenkin ensin iskulla Tampereelle. Tampeereen rakkaita ystäviä osaa en ollut nähnyt lähemmäs vuoteen. Pussailin kaikkia koko rahan edestä! Ihana Annika pääsi ensimmäisenä kainaloon, kun aloin tuntea rakkautta donnasummermaisella intensiteetillä.
Kuvat eivät ole missään aikajärjestyksessä, mutta se nyt tuskin ketään kiinnostaa. Maailman paras Juha-Matti, oma hanipullani.
Pussailukuvia oli ainakin kolme sataa, joten koitin löytää muutaman, jossa en ole huulet törröllään.
Hanukka! Maailman vahvin pikku nainen, auttoi urhoollisesti kantamaan pakaasejani. Lienee sanomattakin selvää, että en matkusta kevyin matkalaukuin.
Kolme kaljanhuuruista iltaa Tampereella ystävien ympäröimänä. Olin ihan Stimpynä. Ja Eljas-mussukin liittyi seuraan.
Viimein pääsin Lappeenrantaan ja parin päivän palautumisen ja Ginin halipussailun jälkeen lähdin isin, pikkuveljen ja kumppaneiden kanssa pienimuotoiselle (kaljanmakuiselle) kanavaristeilylle. Lappeenrannan satama, jos olisin lihisti niin hengaisin varmaan tuolla vetämässä lihapiirakkaa joka päivä. Siis kesällä. Talvella kartan koko ankeuttajaa.
Kaukaan tehdas. Haisuli. Hyh hyh.
En voi kuvailla miten riemuissani olin. Ihan parasta!
Risteilyn päätteeksi siirryimme puolimaihin ravintolalaivaan. Lisää kaljaa mmmm.
Äiti ja Jari ovat joutuneet hoitamaan Giniä koko kesän ja tarjouduin jäämään koiravahdiksi siksi aikaa, että he voisivat edes yhdeksi yöksi päästä pois kotoa. Heidän jackrusselinsa, Herra Mökkylä, on sen verran hyperaktiivinen paisti etteivät uskalla ihan joka paikkaan viedä tätä hoitoon. Nyt paisti oli kuitenkin rauhassa omassa kotona, joten uskalsivat käydä yhden yön reissussa Tallinnassa. Sille illalle pyysin pikkuveljiä ja Ollin avokkia syömään. Tein Voisilmäpeliä-blogin ohjeen mukaan uskomattoman herkullisia feta-pinaattipaloja, mozzarellasalaattia ja mahtavaa kasvislasagnea, josta ei ole edustavaa kuvaa. No ei näistä muistakaan, mutta lasse oli ihan ruma.
Ginin ja Mökkylän kanssa aika sujui tyypilliseen tapaansa.
Kävin myös veikan avokin kanssa hepostelemassa! En meinannut läpyskät jalassa pysyä selässä ollenkaan, ulvoin jokaista paarmaa ja hevonen päästi kunnon turapierun, mutta hauskaa oli!
Ihana Artturi-heppa. Olin ihan huono hevostyttö, kun en vienyt edes porkkanoita :(
Parasta lomassa oli kuitenkin olla Ginin kanssa. Halia, pussailla ja nukkua vierekkäin. (Hiirulaispyjama oli kyl kans edelleen hullun kova).
Lopuksi käytiin myös pihajuhlissa, mutta meno oli sellaista etten taida kuvia laittaa. Keräsin kuitenkin marjoja. Tai ainakin siitä otettiin kuva!
Helsinkiin paluun jälkeen pakersin pari päivää töitä ennen kuin pääsin kunnolla fiilistelemään ystäviä. Noora pyysi kuitenkin katsomaan Oranssi koira -nimisen ryhmän improvisaatioesitystä. Meillä oli niin hauskaa! Noora ehti vilvoitella tauolla portsariakin.
Löysin itseänikin kovemman prinsessan!
Prinsessa oli vähän tujuissa ja alkoi nuokkumaan. I disapproved.
Harvinainen haarapääsky!
Esityksen jälkeen piti fiksailla innosta hikoilevia naamoja. Kaivoin laukustani pienen taskupeilin. Kaikki meikkini olivat muovikassissa. Tarvitsen käsilaukkuun sopivan meikkilaukun!
Ja tottakai Nooralla oli täydellinen yksilö! Haluan kanssa! Buu!
Hööh! Miksi toisella on unelmien kompakti meikkilaukku ja minulla vain Hennesin muovikassi :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)