keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Mitä näitä päiviä nyt on

Että voikin väsyttää! Olen temppuilun vapaa-ajan ja työn, terveyden ja flunssan välillä ja nyt on panokset ihan loppu. Ehkäpä jaksan naputella muutamat sanat menneistä päivistä. Teksti tulee olemaan köyhää, sen voi luvata jo alkuunsa.

Aloitetaan. Ensinnäkin edeltäneiden työpäivien univormu. Nopeasti vain rytkyt niskaan ja töihin ja urakan jälkeen sama setti takaisin päälle ja kotiin. Tämä on toistunut viime aikoina liiankin usein. Tänään onneksi luonto tuli vastaan ja ymmärsin, että villis alkaa pelkästään käydä liian kylmäksi. Enköhän onnistu änkemään sinne alle jonkun pitkähihaisen, niin taas pystyy pyyhältämään.

Photobucket

Viimein kuitenkin koitti päivävuoro ja sen jälkeiset kaljat saavat minut aina luopumaan töppöslinjastani. Laitoin siis varsin pinkeän mustan paitamekon päälle. Havainnollistavia kuvia nolla. Anygay, mentiin siis kaljoittelemaan ja Jermi tuli kertomaan matkakertomuksia Japanista ja ennen kaikkea sain tuliaisia! Rakastan lahjoja! Ja hitto nyt ei ole kuvaa, mutta ihana vaaleanpunainen Hello Kitty -meikkipussi, jossa saan vihdoinkin kannettua meikkejäni kodin ulkopuolella. Hylkäsin välittömästi muovikassin, jossa tähän asti niitä olen raijannut. Ja sain myös suloisen viuhkan samaa sarjaa! Tosin Jermi omi sitä koko illan. Ymmärrän, että joskus on vaikea luopua...

Photobucket

Aloin jo huolestua, että näinköhän saan sitä ollenkaan!

Photobucket

Ilta kului osittain rattoisasti, mutta sitten iski armoton nälkä ja oli pakko saada falafelsalaattia ja sain vahingossa myös tutulta kyydin kotiin <3

Seuraavan päivän löhöilin vain kotona mököttäen ja univeloista irti päästyäni heräsin seuraavana aamuna kamalaan kurkkukipuun. Eiiii, en halua olla kipeä! Flunssaa uhmaten lähdin illalla kaupungille. Syömään ja kaljoittelemaan tottakai. Käytiin katsomassa myös Margaritan kanssa, että missä vaiheessa kotini on. Putkiremontti on nyt myöhässä alkuperäisestä pari viikkoa ja parin viikon päästä sen pitäisi olla redi. NO, tuskin on. Kämppä oli paljon pahemmassa kunnossa kuin edes oletin! See for yourself.

Photobucket

Vessa oli hävityksen kauhistuksen malliesimerkki. Siellä ei ollut mitään muuta kuin ammottava kuoppa lattiassa ja uudet putket, jotka eivät vieneet mihinkään. Ei auttanut muuta kuin ottaa victorypose. (Todellisuudessa en malttanut odottaa, että kello on sen verran, että voin soittaa äidille ja itkeä miten pää hajoaa. Kesä ja syksy ilman Giniä ja loppua tälle ei näy. Alkoholisoidun varmaan ennen kuin saan vuffen kotiin.)

Photobucket

Lienee sanomattakin selvää, että tähän ahistukseen ei auttanut kuin kalja. Kulman taaksen Looseen siis. Maggen paita oli aika erhm.

Photobucket

Ja jos Maggen paita oli kyseenalainen, niin tsigiditsiigailkaa tätä hänen huulipunaansa. MAC:n täydellinen Kikka-puna. Tuskin tarvitsee mainita, että tämä puna lähti naamasta hitolle räkänaurun saattelemana. Voi hyvänen aika! Ei näin. Miksen ottanut kuvaa hänestä tuolla värillä. Olisiko se ollut yhtä kamala?

Photobucket

Eilen sitten flunssa alkoi käydä ylivoimaiseksi ja pystyin olemaan töissä puolisen tuntia ennen kuin oli pakko häippästä apteekin kautta kotiin ja tilaamaan lääkäriaikaa seuraavalle päivälle. Kuumetta. Kuumaa juomaa ja lepoa. Ilahduttavia tekstiviestejä. Ehkä viimeisestä johtuen heräsin aamulla ja kuume oli tipotiessään. Kävin sanomassa lääkäritätille, että ajattelin mennä töihin ja tarkastuksen jälkeen lääkäri päästi matkaan. Vielä sen verran puolikuntoinen olen, että ei tullut mieleenikään lähteä kaljalle, vaan vain ja ainoastaan hakemaan nepalilaista lohturuokaa ja suorinta tietä kotiin. Huomenna saatan olla jo ihminen?


tiistai 8. syyskuuta 2009

Love

Viimeistä vapaata tässä taas vietellään. Kerrankin kunnon löhövapaa ja eilestä koti-illasta johtuen myös täysin krapulaton olo. Osittain tylsää, osittain luksusta. Tänään en ole tehnyt muuta kuin löysäillyt ja kävin Margaritan kanssa hetken aikaa suhaamassa kaupungilla. Ei oikein lähtenyt fiiliksiä, kun tuntui vainoharhaisesti, että liikaa ihmisiä ja omituista toljotusta. Tällaisesta kombinaatiosta ei seuraa kuin ahdistus ja viikset alkaa hikoamaan. Katsoin viisaimmaksi nostaa siis verensokerit koholle heti alkuunsa ja käytiin syömässä Iguanassa läskilautaset ja juotiin oluet. Noms.

Oli tarkoitus lähteä katsomaan, jos Hennesiltä löytyisi oikeassa koossa mustaa tekoturkista, mutta koko reuhkaa ei näkynyt missään. No, onneksi nettikauppaan oli tämän päivän aikana tullut täydennystä ja klikkailin sen sitten kassalle 25 prosentin alennuksen kera. Loppu hyvin kaikki hyvin. Lisäksi klikkailin parit kaulahuivit ja jotakin randomia. Saa nähdä jääkö pitoon. Spiritistä sen sijaan löytyi uudet töppöset beigenä ja mustana. Koska kyse on töppösistä, niin ei lähde mitään riemunkiljahduksia tai ihastelua, niin kuin uusista korkkareista. Pakko oli kuitenkin hyvödyntää töppösalennus ja ostaa parit varmat käyttöpopot.

Photobucket

Ja sitten taas näitä laadukkaita peilikuvia. No, nyt mennään näillä.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Lopuksi käytiin vielä Maggen kanssa kaupassa ja ostin itselleni vielä illaksi karkkia. Lienee sanomattakin selvää, että kaikki meni. Mmmm.

Photobucket

Äh, huomenna takas töihin ja sitä ennen vielä tatska-aika. Rakastan Lindaa, mutta perkele sitä tuskaa! :/ Niin ja rakastan myös tekoripsiä. Miksi olen niin laiska käyttämään niitä useammin?

Photobucket

Ainiin ja rakkaudesta kun puhuttiin, niin uusi rakkauteni Ratatat. En saanut viime yönä nukuttua ja satuin törmäämään tähän. Olen myyty! Lovelovelove!


torstai 3. syyskuuta 2009

All kinds of wrong

Nyt oli ehkä bileiden bileet. (Huonoksi) onneksi olin unohtanut kameran kotiin. Toisaalta hyvä, koska toissapäivä ja eilinen kuvakerrontana aiheuttanee mielipahaa, pahemmusta painajaisia ja mahdollista traumaa. Ainoa kuva minkä olen itsestäni saanut näyttää jo pahaenteiseltä.

Photobucket

Olenko oppinut muuvini Jordanilta vai Pamelta, en muista, mutta saa olla viimeinen laatuaan.

Tänään menen kiltisti töihin ja pysyn siellä sunnuntai-iltaan asti. Sunnuntaina Teemulaisen läksiäisbileet.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

I Disapprove!

Vuokraisäntä soitti, että putkiremontti jatkuu vielä ainakin kuukauden. Ainakin kuukausi vielä ilman koiraa. Olen hyvin, hyvin pettynyt.

disrab.jpg picture by sui_

disrab2.jpg picture by sui_
kuvat täältä

Huomenna päivävuoro ja sitten pari vapaata. Tarvitsen niin drinkin.